Terve mieli terveessä kropassa?

Moi, mä olen Ilona ja tämä on mun laihdutusblogi. Aloitan kertomalla mun tilanteen ja sen, miten olen tähän päätynyt.

Olen 20-vuotias baarissa töissä oleva nuori nainen, joka on koko elämänsä taistellut painonsa kanssa. Olen aina ollut urheilullinen ja välillä hoikka, välillä ylipainoinen. Lähes kaksi vuotta sitten tein elämäntapamuutoksen ja laihduin 16 kg. Luulin, että muutos olisi tällä kertaa pysyvä. Sitten elämä tuli tielle; masensi, väsytti, tein liikaa töitä, uudessa kaupungissa ei ollut yhtä hyvät urheilumahdollisuudet kuin kotikaupungissa ja juhliminen ja muu sosiaalinen elämä tuntui niin kiehtovalta, että terveelliset elämäntavat menivät suosiolla romukoppaan. Olin suunnilleen joka toinen päivä kännissä ja joka toinen päivä darrassa. Rahaa ei riittänyt oikeastaan muuhun kuin pakollisiin menoihin, juhlimiseen ja pilven polttamiseen. Helppo elämä ja juhliminenhan nyt on aina hauskaa. Samalla takaraivossa oli kuitenkin ahdistus tulevaisuudesta, omasta terveydestä ja ulkonäöstä. Tämän vuoden toukokuussa aloin muuttamaan ruokavaliotani terveellisempään suuntaan ja vähensin juomista suunnilleen yhteen kertaan viikossa. Sillä tekniikalla laihduinkin 6kg, mutta vaikka kilomäärä on ihan hyvä, en ollut tehnyt tarpeeksi suurta muutosta ollakseni täysin tyytyväinen elämäntapoihini.

Muutamia viikoja sitten sain hermoromahduksen. Muhun iski jotenkin aivan täysillä se, että en tiedä yhtään minne olen tässä elämässä menossa enkä oikeastaan enää tiedä kuka olen. En mä ole ihminen jolla ei ole mitään tulevaisuudensuunnitelmia, joka on minimipalkalla töissä, joka polttaa röökiä, on pilvessä joka ilta ja toisinaan koko päivän, vetää räkäkännit joka viikko eikä ole itsevarma ja tyytyväinen itseensä ja omiin päätöksiinsä. Olen aina ollut päämäärätietoinen, tupakka-ja huumevastainen ja pitänyt itseäni vain sosiaalisena juojana. Jossain vaiheessa teiniaikojen bailaamisvaihe muuttui tarpeeksi olla kännissä aina kun on vapaalla. Muutama rööki silloin tällöin juodessa muuttui kolmeksi askiksi viikossa. Satunnainen pilvenpolttelu ei ollut enää niin satunnaista; poltin joka ilta saadakseni unen päästä kiinni, rentoutuakseni töiden jälkeen, parantaakseni darran tai ihan vaan koska selvinpäin on tylsää ja tuntuu siltä että pitäisi ehkä nostaa perse penkistä ylös. Tähän kaikkeen toki liittyi syöminenkin, kun viettää darrassa puolet ajasta niin ruokavalio koostuu pizzoista ja mäkkiruoasta. Kun tajuaa olevansa kaikkea sitä mitä ei koskaan halunnut olla, noh, se tuntuu aika pahalta. Mietin, mitä 13-vuotias itseni olisi sanonut jos olisi nähnyt mut näin 7 vuotta myöhemmin. Veikkaanpa, että se tyttö miettisi että mitä helvettiä sä teit väärin.

Päätin tehdä muutoksen. En oikein tiennyt millainen muutos mun pitäisi tehdä, koska pääongelma tuntui olevan se, että en pidä työstäni mutten myöskään tiedä mitä muuta tekisin. Liiallinen eri päihdeaineiden käyttö nyt vaan oli tylsyyden tappamista ja todellisuuden kohtaamisen välttelyä. Luin artikkelin ”reinventing yourself” joka oli pääosin aikamoista potaskaa mutta yksi kommentti kolahti muhun ja oli vastaus kysymykseen, jota oon kysynyt itseltäni koko vuoden ajan saamatta vastausta. If you don’t know what you’re passionate about, start with the thing you most rather would not want to lose. Mun vastaus on perhe, terveys ja ystävät.

Terveys. Asia, jonka tärkeyttä ei tajua ennen kuin se menettää. Päälle kuukausi sitten olin syntymäpäivänäni niin kännissä, että venäytin nilkkani niin, etten pystynyt kävelemään kunnolla yli viikkoon enkä hyppäämään tai juoksemaan yli kuukauteen. En edes aiemmin tuntenut suurta tarvetta hyppiä tai juosta, mutta heti kun en pystynyt, halusin epätoivoisesti aloittaa juoksemisen harrastamisen uudestaan. Terveys on asia, jota olen laiminlyönyt ja joka vaikuttaa ainakin mun kohdalla jokaiseen elämän osa-alueeseen. Päätin siis aloittaa siitä. Haluan olla onnellinen, päämäärätietoinen ja vahva, niin henkisesti kuin fyysisesti.

Tähän mennessä on tullut varmaan selväksi, että mulle tässä ei ole kyse siitä, että olisin laiha tai nähdä tietyn numeron vaa’alla. Laihuus tai paino on vaan tapa mitata edistymistä ja ihan pirun mukava sivutuote kaikesta siitä vaivasta, jonka näen muiden tavoitteiden motivoimana. Haluan saada takaisin itsevarmuuteni ja sen voiman tunteen, sen, että tuntuu siltä että voi tehdä mitä tahansa, missä tahansa, olla kuka tahansa ja saada kenet tahansa. Ja kokemuksen kautta tiedän, että sen tunteen saan, kun olen juossut 10 km, tehnyt elämäni ensimmäisen leuanvedon, syönyt lounaaksi kanasalaatin kun ihmiset vieressä vetävät hampurilaisen ja ranskalaisia ja painanut yhtä vähän kuin viimeksi ala-asteella. (Olen siis ollut jo ala-asteella ylipainoinen. En halua painaa 40 kg. Jonka verran muuten painoin viimeksi 2. luokalla.)

Tämä on siis mun syy laihduttamiselle. Mulla on monia muitakin motivaationlähteitä, mutta oon huomannut että pelkästään pinnallisista syistä laihduttaminen ei ainakaan omalla kohdallani toimi. Mä haluan olla taas sellainen ihminen, jota itse ihailisin. Haluan pystyä kertomaan puhelimessa äidilleni, mitä oikeasti olen viime aikoina tehnyt. Haluan seistä tekojeni takana, en hävetä toimintaani ja tuntea olevani ansassa omassa elämässäni - vain 20-vuotiaana.

Jep, tässä siis mun ongelman ydin ja ratkaisun alku. Tervetuloa lukijaksi!

Ja muuten - mulla on ollut laihdutusblogi aiemminkin. Siinä vaiheessa, kun mun elämäntavat alkoivat mennä taas huonompaan suuntaan lopetin kirjoittamisen ja poistin blogin. Meen kuitenkin suunnilleen samoilla meiningeillä kuin viimeksikin eli jos joku vanha lukija tunnistaa - tervetuloa takaisin!